Aamu alkoi rattoisasti jonotuksella Europcarin toimistolla, lopputuloksena vain tieto siitä että olenkin väärässä toimipisteessä. Auton siirto pari katua edemmäs ja johan löytyi oikea – palautus hoitui mallikkaasti eikä tarkastaja edes yrittänyt ehdottaa että joku kolhu olisi tullut meidän toimestamme. Sieltä sitten edellisiltana auton eri koloihin tyhjennyksessä jääneiden tavaroiden kanssa takaisin hotellille ja hetki vielä lepoa ”aikaisen” palautusajankohdan takia. 

Puolenpäivän aikaan pääsin sitten kunnolla liikkeelle, ja lähdin koluamaan opaskirjan ehdottamaa kävelyreittiä. Kovin pitkälle ei ennen nälän iskemistä päässyt, joten Temple barin kohdalla piti luovuttaa ja lähteä jo edellisenä maanantaina tutustuttuun loistavaan O'Shea's-ravintolaan hakemaan järjetön annos perinteistä lammaspataa. Sen ja paikallisen virvokkeen nauttimisen jälkeen matka jatkui Bank of Irelandin aulaa ihailemaan. Kamerakieltokyltin nähtyäni olin jo kääntymässä takaisin, mutta aulassa seissyt vartija vinkkasi että aulan toiselta puolelta löytyy ”kohtalaisen hieno" huone. Niin löytyikin – tosin vasta kun olin kääntymässä seuraavastakin huoneesta takaisin ja siinä ollut vartija osoitti mistä House of Lords löytyy. Ja siellähän se pankkikonttorin kulmassa oli: Irlannin vanhan parlamenttitalon istuntohuone, todellakin näkemisen arvoinen vaivaan nähden.

Matka jatkui sitten erinäisten mutkien ja todella ystävällisten irlantilaisten ihmisten siivittämänä halki kaupungin rakennusten ja erinäisten kirkkojen (joita täällä riittää paljon) kautta. Euroopan komission infopisteessäkin kävin kääntymässä – kokeilin ovea eikä se auennut ja olin jo rakennuksen toisella sivustalla poistumassa kun virkailija koputteli yhtäkkiä ikkunaan ja viittoi palaamaan ovelle pahoitellen kovasti ettei ollut huomannut että ovella oli ollut joku. Paikalta löytyi hieno valokuvanäyttely Itä-Euroopasta.

Yksi mainittavan arvoinen asia Dublinissa on sen lukuisat katutaitelijat: Keskustassa törmää oman kokemukseni mukaan melkein minä tahansa päivänä taitaviin katutaiteilijoihin – tanssiesityksiä, mustiksi patsaiksi pukeutuneita hahmoja joiden päällä pulut istuskelevat, hiekkaveistäjiä – listaa riittää.

Kun keskusta oli pääpiirteissään kierretty, teki mieli nähdä jokin kunnon nähtävyys – ja mikäs sen parempi kuin Dublinin suosituimpiin turistikohteisiin kuuluva Guinness Storehouse. Sinne siis! Kävin vielä matkalla hotellihuoneessa varaamassa lipun jonojen välttämiseksi, mutta niitä ei onneksi näkynyt (jahka pienen seikkailun jälkeen löysin paikalle...) Itse esitys siitä, kuinka Guinness valmistetaan, oli ihan hieno mutta ei välttämättä erityisen henkeäsalpaava – sen sijaan kolmannesta kerroksesta löytyvä opastettu maistamisworkshop oli oikeinkin hyödyllinen, koska sen ”tekniikalla” löysin ihan uusia vivahteita Guinnessista. Sen jälkeen tietysti piti vielä päästä kokeilemaan Guinness-tuopillisen laskemista itse, mikä onnistui seuraavan kerroksen työpajassa – ja lopuksi tietysti sai mukaan diplomin täydellisestä Guinness-tuopillisesta sekä lasketun oluttuopin, jonka kanssa saattoi sitten siirtyä kattohuoneiston näköalabaariin, jossa oli upea näkymä koko kaupungin yli.

Huomenna matka jatkuukin kotia kohti. Eihän tämän vielä haluaisi loppuvan, mutta ehkä ensi vuonna...? Sitä onkin hyvä pohtia irlantilaisen musiikin tahtiin Temple barilla – sinne siis. Sláinte!