Aamulla (edelleen herkullisen) aamiaisen jälkeen kyselimme suunnitellusta päätepysäkistä Corkin-majapaikan isännältämme suositusta hyväksi majapaikaksi. Hän avuliaasti kyseli eräästä kuulemma aivan loistavasta paikasta Dinglestä (joka valitettavasti ei ollut tuo päätepysäkki) paikkaa, jollainen olisi löytynytkin mutta turhan kalliina. Päädyimme sitten lähtemään kohti Ballybunionia ilman valmista majapaikkaa, koska kyseessä olisi ennen vielä nykyistä suositumpi kohde jossa varmasti löytyy hyvätasoisia B&B:itä.

Ensimmäiseksi matka suuntautui Corkista kuitenkin pakko nähdä (taas) -listalla olevaan Blarneyn linnaan, jossa sijaitsee tunnettu Blarneyn kivi. Käyskentelimme ensin puutarhan läpi ja siirryimme jonottamaan itse linnaan ja erityisesti kivelle – jono oli kohtalaisen pitkä, ja jonotuksessa taisi uhrautua lähemmäs tunti, mutta nyt meiltä pitäisi löytyä kaunopuheisuuden taito.

Blarneystä auton nokka kohdistui kohti Dinglen niemimaata. Matkalla pysähdyimme etsimään ruokaa Killarneystä, jossa oli jostain syystä todennäköisesti vuosisadan pahin ruuhka. Päädyimme sitten läheiselle huoltsikalle syömään jotain roskaruokaa, ja kohta matka taas jatkuikin Dingleä kohti. Dinglessä kävimme nopeasti käyskentelemässä – kyseessä on nätti, pieni satamakaupunki josta saa vaikka millaista meriherkkua. Mukaan tarttui merisuolajäätelö, joka oli loistavan hyvää – mikä ei ehkä yllättänyt, olihan se tehty jäätelönvalmistajan itse valmistamasta merisuolasta.

Dinglestä matka jatkui kohti niemimaan päätä väistellen lampaita, ihmisiä ja toisia autoja – tärkeimpänä kyllä nuo lampaat, joita tiellä oli yllättävän paljon. Lopulta niemimaan pään oloinen paikka löytyi (kyseessä oli luonnollisesti lammaslaidun.) Terveestä kunnioituksesta sarvellisia pässejä kohtaan koitin pysytellä kovasti rinteen yläosassa, alas tippumalla kun olisi päässyt muutamankin metrin pystysuoraan pudotukseen – mutta paikka oli upea eikä kukaan tainnut tippuakaan.

Tässä kohtaa kello olikin jo pitkän matkan ja erityisesti Blarneyssä vietetyn ajan vuoksi kortilla, ja koitimme kovasti keritä Ballybunioniin järjelliseen aikaan. Tie oli onneksi mielenkiintoinen, kapeimmillaan siinä mahtui kulkemaan ehkä yksi auto ja lammas, onneksi nämä kohdat sentään olivat lyhyitä. Busseja ja kuorma-autoja kyllä käskettiin useammalla kyltillä kääntymään takaisin ennen kyseistä tienpätkää.

Perille päästyämme kello oli jo aivan liian paljon, mutta onneksi tuuri oli myötä, sillä heti ensimmäisestä  vastaan tulleesta majoitusta tarjonneesta pubista löytyi vielä yksi huone. Emäntä kyllä katsoi köhien kelloaan kun kerroimme että voisimme haluta huoneen... Joka tapauksessa, kaikki päättyi hyvin ja on aika käydä jälleen tsekkaamassa josko jostain pääkadun varrelta saisi vielä tuopillisen tahi lasillisen paikallista lääkettä.