Tämän päivän puolelle tippuu myös tiistai-iltainen paikallispubin tarkistus. Porukka The Coast Tavernissa oli mukavaa – kävin ensin tsekkaamassa ensimmäisenä ovena vastaantulleen Loungen jossa oli paikallisten (yllättävän suosittu) bingoilta menossa. Nautittuani siellä tuopin tarkkaillen paikallista menoa hiljaisesti siirryin toiselle puolelle, jossa meno oli vähän vauhdikkaampaa – koko illan käynnissä oli snooker-turnaus. Aloitin tuijottelemalla baaritiskillä brittien Haluatko miljonääriksi -versiota, jossa hetken vastauksille naurettuamme päädyimme toiselle puolelle ja lopulta jäyhä suomalainenkin laitettiin (vastahakoisesti) snooker-pöytään. Ja eihän siitä mitään tullut, kyllä ne pussit ovat ihan liian kapeita, ja irlantilaiset ihan liian hyviä pelaamaan. Loistavaa porukkaa joka tuli hienosti illan mittaan tutuksi, kyllä kannatti etsiä majoituspaikka pikkukylästä!

Majoituksesta lähtiessä juttelin vielä jonkun aikaa omistajan sukulaismiehen kanssa joka kertoi mielenkiintoista tarinaa Irlannin historiasta (ja vähän kaikesta muustakin brittien hintatasosta 50-luvulla Krimin konfliktiin.) Lopuksi majapaikkaa emännöinyt rouva vielä yritti kovasti vannottaa että en vaan koskaan lähtisi sotimaan minkään maan hyväksi.

Kohti lentokenttää

Majapaikalta lähtiessä räpsin vielä muutaman kuvan vähän valoisammasta rannasta ja lähdin kohti lentokenttää, josta pikkuveli lopulta löytyikin. Lentokenttäalue on kyllä kohtalaisen hankala paikka hahmottaa ilman erillistä karttaa, ja kohtaamisessa meni muutamakin tovi. Siitä sitten jatkettiin muutamien väärien käännösten kera Dun Laoghairiin, jossa ihailtiin linnoitusta ja rantaa.

Dublinin alueelta lähdettiin kohti Powerscourt Fallsia, Irlannin suurinta vesiputousta. Tai näin oli tarkoitus, ensin löydettiin joku ihan toinen Powerscourt jota kohti suunnattiin kunnes tajusimme että nyt ei suunta northbound vaikuta ihan oikealta... Hämmentävän kapeiden teiden seilaamisen jälkeen löydettiin putoukset, joka kyllä oli hieno. Matka kyllä kulki todella kapeiden, mutta myös hienojen, teiden kautta – kuvassa näkyvä on vielä oikein hyvinkin leveä, niistä kapeista ei nähtävästi ole kuvia kun pelkääjän paikalla istunut ei ole (uskaltanut?) kaivaa kameraa esiin. En kyllä ymmärrä miten paikalliset selviävät niistä kerta toisensa jälkeen ilman kolareita...

Ruokaa tarvis...

Powerscourtissa nautitusta maittavasta hampurilaisesta huolimatta tässä kohtaa tarvittiin ruokaa, joten lähdettiin kohti Wicklowia. Siellä sitten sompailtiin linnoitusta ja kylää ympäri ja päädyttiin lopulta mukavan oloiseen The Bridge Taverniin, josta löytyi hyvä fish & chips -annos, kera Guinnessin tietysti. Tässä kohtaa mieleen taas hiipi ajatus siitä, että joku majapaikkakin pitäisi löytää määränpäästä, joten pikkuveljen selvittäessä asiaa ajelin kohti määränpääksi valittua Wexfordia. Ennen kohdetta majapaikkaa ei selvinnyt, mutta lopulta ihan hyvään menestykseen päästiin jälleen kerran tutulla ”seilataan kunnes löytyy B&B-kyltti”-taktiikalla; tällä kertaa jo ensimmäisellä yrityksellä löytyi hyvätasoinen The Faythe House. Tästä on hyvä jatkaa vielä kuvailemaan hivenen öistä Wexfordia ja mahdollisesti etsimään yhtä pintiä jostain paikallisten suosimasta ravintolasta.