Tiistain tärkein asia oli auton nouto ja vasemmalla ajamisen opettelu. Kävin siis syömässä majapaikassa aamiaisen, joka oli ihan kelvollinen, ja kävelin autovuokraamolle. Autovuokraamolla olikin kunnon jono, joten siellä jonotin kaiketi lopulta melkein tunnin verran. Itse paperien täytteleminen oli melko suoraviivaista; koska omavastuuvakuutus oli otettu halvemmalla erikseen, jouduin kuitenkin hyväksymään 1 200 € varauksen luottokortille.

Tarkastuksessa oli mukana autovuokraamon henkilö, joka esitteli auton naarmut ja selitti jokaiseen itse osoittamaani että ”tuo on niin pieni että ei me noin tarkkoja olla.” Vastoin kaikkia ohjeita odotuksesta nuutuneena en jaksanut asiasta napista enempää, joten katsotaan tuleeko vakuutukselle käyttöä... Ja siitä sitten lähdettiin pääkaupungin ytimestä ottamaan ensimmäistä tuntumaa vääränpuoleiseen liikenteeseen.

Kohti ruokaa

Suuntasin siitä keskustan läpi Howthiin, jossa on Irlannille tyypillisen hienon rantamaiseman lisäksi satama ja vanha majakka. Upea paikka maisemansa puolesta, siinä sitä taas muisti miksi reissu suuntautui juuri Irlantiin. Howthista päätin lähteä pohjoisemmas rannikolle johonkin pikkukylään – jollaiseksi osui lähinnä sormi kartalle -valintatekniikan (ja ehkä hivenen myös opaskirjan kurkkaamisen) perusteella Blackrock, Co. Loth. Sieltä oli myös tarkoitus löytää ruokaa, mutta yhtään kutsuvaa auki olevalta näyttävää ravintolaa ei löytynyt – sen sijaan auki oleva kauppa sekä sen takana ollut paikallisen meripartiolippukunnan toimitila löytyi.

Lähdin sitten ruoan perässä jatkamaan pidemmälle pohjoiseen, lähellä sijainneeseen Dundalkiin, josta löytyi vuoroveden vaihtelun santakentäksi muuttama meri sekä supermarket – mutta ei soveltuvaa ruokapaikkaa. Mukaan kuitenkin täältäkin tarttui jotain; auto oli yllätyksekseni ihan uunituore pikku peto, johon saa sopivalla piuhalla puhelimen ja siis Spotifyn kiinni. Siis piuhaa ostamaan!

Hyviä sattumia

Googlettelemalla kehutuksi ruokapaikaksi ilmeni Fitzpatrick's, joka sijaitsi melko lähellä. Lähdin siis sinne, ja paikka kyllä todella oli hieno ilmestys – piha ja sisätilat olivat jo itsessään ehdottomasti lyhyen sivujuonteen arvoinen nähtävyys. Mutta lisäksi ruokakin oli loistavaa: lounaaksi löytyi ”salaatti” meren antimista, josta häpeällisen suuri osa jäi syömättä – annos oli huikea! Palvelu oli kyllä melko hidasta, joka ilmeisesti johtui paikan suosiosta ja vähäisestä henkilökunnan määrästä.

Tässä kohtaa, n. neljän aikaan, mieleen juolahti että jossain pitäisi kai nukkuakin. Mutta kartalta katsomalla huomasin että vielä ihan vähän pohjoisemmaksi olisi Greenore, johon tietysti oli pakko päästä – onhan kyseessä myös viskimerkki. Hieno merinäköala löytyi myös täältä, mutta muuten nähtävää ei paljoa ollut, vaikka vipinää riitti; olihan vieressä ilmeisen aktiivinen satama, josta juuri ennen Greenorea itseänikin tuli vastaan todella kapeassa mutkassa reilun kokoinen rekka.

Kattoa pään päälle?

Sitten yöpaikan etsintä alkoi voittaa, ja palasin takaisin Dundalkiin jossa aloin tarkemmin selailemaan mistä merenrantakaupungista löytyisi B&B tai vastaava. Mitään ei oikein löytynyt, joten laitoin navigaattorin kohti Rushia (Co. Dublin) ja lähdin ajamaan. Droghedassa kuitenkin määränpääksi vaihtui hetken päähänpistoksesta Bettystown, joka vaikutti riittävän pieneltä paikalta tarjotakseen vähän aidomman irlantilaiskylän meininkiä.

Siinä sitten ajeltiin hiljakseen etelään Bettystownia, jossa soittelin muutaman vastaan tulleen B&B:n ovikelloja ja kun kukaan ei vastannut niin kohta olinkin Laytownissa. Täältä sitten löytyi hienolta paikalta Tara House, jonka ovea tuli avaamaan sympaattisen oloinen rouva. Juttelin rouvan kanssa pitkään ja nyt pääsin jo huoneeseeni asti – todella hieno huone suhteessa 25 € hintaan. Suihkun lämmitin on aika persoona, kylmä vaihtuu kuumaksi aika arvaamattomasti... Nyt kohti rantaa ja pubeja!